29.8.2015

Työn alla

Tämän postauksen piti olla tervehdys Italiasta, mutta kompastuin vähän tekniikkaongelmiin enkä saanut kuvia mukaan iPadin kautta, joten tämä onkin nyt tervehdys Rollosta ja tarinaa ja kuvia menneestä reissusta.

Me lähdettiin Italiaan työleirille mun vanhempien avuksi rakentamaan taloa vielä ennen kuin koulu ja syys alkaa. Tuntui erittäin mukavalta päätökseltä kesälle tehdä jotain hyödyllistä, ja säätkin oli kivat (niin kuulemma Suomessakin.. :D). Aurinkoa ja hellettä oli tarjolla kun niitä lähdettiin hakemaankin, mutta lisäksi on työnteon helpottamiseksi ollut viileitä aamuja, ukkosta ja kaatosateita.


Remppa sisälsi mun osalta muun muassa kaiteiden ja ikkunapuitteiden maalausta, ojien kaivuuta, lattiavalua ja sen raudoitusta, hiekan lapiointia sekä erittäin paljon ruoan laittoa.





Reissun lopuksi vietettiin vielä yksi päivä Milanossa ja kolme päivää Helsingissä ihania ihmisiä nähden ja lomaillen.

Olen niiiiiiiin valmis aloittamaan koulun! Kivaa!

26.7.2015

Parasta just nyt

Ajattelin erittäin monien muiden tavoin kerätä listan asioista jotka on parasta just nyt:

- kaikki ystävät, sekä Rollossa olevat että etelässä odottelevat
- Turun, Tampereen ja muistojen fiilistely



- siirtotatuoinnit
- makuvichyt ja vesimeloni
- hyvien keikkojen ja festarifiilisten täyteinen Ilosaarirock
- uuden kodin fiilistely ja tuunaus (sauna vaihtaa väriä, wuhuu!)




- kuva-arkistojen siivous
- perhe, joka on kerrankin vain lyhyen pyöräilymatkan päässä
- mun merimies!
- parvekkeen riippukeinu
- koulun alun (ja syksyn!) odottelu
- piirtäminen ja printit
- kylmien kelien sallima sisällä oleilu


Kyllä on tässä kesässä ollut kaikenlaisia mukavia juttuja!
Ja vielä lisääkin on tulossa, mutta nyt ollaan ensin hetki kotona, urheillaan, syödään hyvin, ollaan vaan ja leikitään kotia. Ja frisbee-golfia ehdottomasti!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

13.7.2015

Jaa kesä!

Vaikka tekisi mieli, niin en puhu nyt yhtään kesän säistä.

Olen tämän kesän melko poikkeuksellisesti ihan vapaalla jalalla. Pari edellistä kesää ovat menneet niin tiukasti työn touhussa, että tänä kesänä vaatii todella harjoittelua osata olla 'lomalla' ja 'tekemättä mitään'.
Ja koska paikoillaan ja mitään-tekemättä on vaikeaa olla, hujahti kesäkuu aika tehokkaasti muutto-touhuissa:
pakkaa toisessa päässä, kuljeta romuja pari viikkoa asuntojen välillä, pura toisessa päässä, tiivistä tavaramäärä vähentyneeseen säilytystilaan, ärsyynny ylimääräisestä tavarasta ja lopuksi sisusta ja tee ostoslista (niin mitkä ylimääräiset kamat...).







Nyt kun muuttourakka on pois harteilta, olen päässyt kiinni muihin projekteihin:
työn alla ovat olleet muun muassa portfolio-sivut, uusi käyntikortti, uudet printti-julistetyöt, kovalevyjen ja muistitikkujen siivous, tenttiin lukeminen, koulutyön maalaaminen (tai sen aloittaminen..) ja tämä blogi.
Päivät ovat siis edelleen juosseet ohi.
On mukavaa kun hommat edistyvät, pidän arjesta.







Pian kuitenkin tulee mun merimies kotiin ja aloitetaan pieni yhteinen loma. Ehkä sitä sitten osaisi hetken hengähtää. On ihanaa lähteä käymään etelässä, Ilosaarirock, Tampere ja Turku wuhuu! Ja loppukesällekin alkaa kalenteri jo täyttyä, mutta eipä haittaa ollenkaan.

Kuvituksena pari valmista julistetyötä, lisääkin on tulossa myöhemmin.

7.7.2015

Takaisin paluu

Noniin, tässä mä taas olen!



Kevyt vuoden tauko tuli, mutta nyt palaan takaisin tähän blogimaailmaan uudella energialla.
Paljon on ehtinyt tapahtua vuoden aikana. Olen päässyt opiskelemaan graafista suunnittelua Lapin yliopistoon, minkä seurauksena tuli myös väliaikainen muutto Rolloon mun kotikulmille. Nyt on työn alla siis kolmen vuoden taiteen kandin tutkinto. Ensimmäinen vuosi on takana, kaksi edessä, ja olen niin innoissani, motivoitunut ja fiiliksissä koulusta etten malttaisi millään odottaa syksyä!
Oma ala on vihdoin löytynyt, ja lisä bonuksena pääsen syksyllä myös aloittamaan valokuvauksen sivuopinnot.



Täällä Rollossakin ollaan ehditty jo siirtää kamoja pari kertaa. Nyt asustellaan iih ihanimmassa keskusta-kaksiossa, josta lisää myöhemmin.

Tämän blogin ulkoasukin on vähän uusiutunut, ja varmaan jatkaa uusiutumistaan pikkuhiljaa.

Muita muutoksia taitaa olla lähinnä mun tukka, joka ei enää olekkaan pitkä ja tumma, vaan vaalea ja lyhyt. Mukavaa!

Niin ja sitten tietysti tuossa oli keväällä tuo kuukauden jenkki-reissu, siitäkin lisää myöhemmin.



Onhan näitä tässä. Elämä on erittäin hyvää juuri nyt ja alan kertoilemaan siitä teillekin taas enemmän tänne.

Tervetuloa takaisin mulle ja teille, tehdään tästä blogista kiva!

21.4.2014

Kevät



Kevät, ihana kevät.
Vaikka on vaivannut yksinäisyys ja vaikka olen ollut viime päivät sairaslomalla niin onhan tuo aurinko ja lämpö aika mukava yhdistelmä.
Olen päättänyt jo kauan sitten että mun lempivuodenaikoja ovat kevät ja syksy, tasavertaisesti. Kesän lapsi en ole vaikka olen sitä kovasti yrittänyt, ja talvi on liian pimeää ja kylmää aikaa että se voisi nousta kärkeen.
Kevät ja syksy ovat muutoksen aikaa, se tekee niistä mielenkiintoisia.
Näin on hyvä.

Viime aikoina eniten on kiinnostanut puhelimella kuvaaminen, joten näillä mennään.