21.4.2010

Elämän filminauhaa pikakelauksella

HUH noin tuhannen vuoden tauko. Nyt olen kuitenkin täällä jälleen ja tarina jatkuu. on tapahtunut miljoonia asioita (huomaa nämä suuret aikakäsitteet joita mun elämässä pyörii..) mikä on ehdottomasti vaan hyvä asia. muunmuassa on jälleen ennakkotehtävien, stressin ja tulevaisuuden pohtimisen aika. kahdet kolmista ennakoista on kuitenkin jo paketissa ja postissa eli olen jo voiton puolella!
Helmikuun lopulla olin mun ekalla ikinä hääkuvauskeikalla kun mun täti meni naimisiin espanjalaisen miehensä kanssa.huh mikä päivä se oli, olin aivan kuollut illalla ja päätin että ainakaan musta ei ikinä tule hääkuvaajaa..olen kyllä edelleen sitä mieltä että hääkuvaajaa musta ei tule, mutta ehkä mä nyt niitä keikkoja voin vielä tehdä. kuvista tuli ihan kivoja, ja ainakin ne on saanu hyvää palautetta :) koko sen päivän kirosin mun kameran puutteellisuutta, oli liian hämärää ja zoom ei riittäny mihinkään ja kokoajan oli joku vikana.mutta siihenkin tulee helpotusta kunhan saan rahat kasaan ja pääsen hankkimaan itselleni synttärilahjaksi uuden kameran :)
About kuukausi sitten mun entinen tanssinopettaja otti yhteyttä ja pyysi mua kuvaamaan Studio Solun uusimman proggiksen julisteen, ja sitten samaan pakettiin tuli myös kirjan kannen suunnittelu kun Outin proggikseen liittyvä teksti päätettiin julkaista! Tein sitten sen julisteen, ja otin henkilökuvat kaikista tanssijoista, ja nyt on sitten kirjakin tullut ulos painosta. lähipäivinä sen pitäisi mullekki kolahtaa postiluukusta! tai no siis ilmestyä opiston postilootaan..
Paljon pyöritystä on tänä keväänä siis ollut, koulussa on ollut dokkarikurssikin, mihin mulla tosin on vielä se dokkari tekemättä.ärsyttää kun on pää täynnä keskeneräisiä ideoita joita ei millään saa kasaan.osittain siihen dokkariin liittyen me myös oltiin Even, Jeren ja Sallan kanssa viikon reissulla Italiassa! majailtiin meidän talolla kun iskä on siellä parin kuukauden lomalla, ja kierreltiin ympäriinsä vaikka kuinka! Eve ja Jere kuvaili dokkarinsa myös siellä, ja niin piti munki, mutta se sitten jäi..ei ollu inspiraatiota ollenkaan enkä saanut mitään aikaseksi, nii jätin sitten lopulta homman sikseen.
Italiaan liittyy myös yksi uusi tätä kevättä myllertävä ja hassua oloa aiheuttava ylläri, isi ja äiti osti nimittäin toisen talon sieltä! me käytiin katsomassa sitä talonjäännöstä (!) yks päivä, ja rakastuin siihen ihan täysin! ah en malta odottaa kesää että pääsen sinne taas, täydellinen kuvauspaikka ja niin täynnä historiaa ja mennyttä elämää ja rempattavaa ja tutkittavaa.
Tähän kevääseen kuuluu myös mulle tärkeänä osana viikon työharjoittelu, jonka mä pääsin suorittaan Anni Leppälän assarina ! oon niin onnellinen siitä mahdollisuudesta! nautin koko viikosta aivan täysillä, ja opin vaikka mitä ja tutustuin uusiin ihaniin ihmisiin, joista ehdottomasti kärjessä on Anni ja sen poikaystävä Tuomo. ne on jotenki söpöjä ihmisiä, ja kuitenki hirmu tyylikkäitä, ja semmosia hesalaisia. Annilla aukesi just laaja näyttely Tampereen taidemuseossa, koska Anni voitti Vuoden nuori taiteilija 2010-palkinnon. siellä mäkin sitten olin hommissa. Annilta myös ilmestyi kirja näyttelyn avajaisten yhteydessä, ja mä sain oman kappaleen kans. ja oi kuinka tykkään siitä kirjasta! jo se, että niitä töitä on nyt viikon putkeen katsellut ja niistä on kuullut jonku verran taustoja ja ne tuntuu tutuilta, tekee siitä erityisen, ja sen lisäksi olen tutustunut Anniin ja muuten yhteen tekstien kirjoittajistakin ja pidän Annin töistä ihan hirveästi muutenkin.
Tältä keväältä on kuvamateriaalia vaikka kuinka, ja niitä on luvassa vähän myöhemmin, kun pääsen omalle koneelle takaisin.nyt olen viikon lomalla Helsingissä (ah) ja elelen mummon ja ukin kämpässä ja niiden Mac:illa.