21.6.2012

Vapaus

Keskikesä,
huomenna juhannus ja juhlintaa etelässä,
ja siitä alkaakin sitten viikon (tai alle tai yli tai miten vaan) pyöräretki jonnekin.
Voi kuinka kivaa; loma, ja mitä vain voi tapahtua.



18.6.2012

Hetkiä

...kun miettii vain elämää.


11.6.2012

Da PEOPLE




"Ihmisiähän me kaikki ollaan,
toisilla meistä vain on tutumman kuuloinen nimi."

Pääsykokeiden tehtävä nro.5, Ihmisiä.

9.6.2012

The art of getting by


Nyt ovat jälleen pääsykokeet takana. vuoden tsemppaus ja viikon täysi rutistus.
Puolivälissä viikkoa hakijanumeroni löytyi viimeisen 22:n listalta, ja hetken sisälläni kupli pelkkä onni.
sitten olikin jo aika jatkaa työskentelyä uuden kuvan ja kirjoitustehtävän parissa yön yli.
Ensimmäistä kertaa olen ylpeä pääsykoetuotoksistani, voin sanoa että tein kaikkeni.
ja silti,
silti mielessäni pyörii vain, että olenko vieläkään tarpeeksi niille?

Kuva pääsykokeiden tehtävästä Paratiisi, osa 1/7.

6.6.2012

Turun Sanomat

Pari vuotta sitten pääsin ensimmäisen kerran kunnolla kokemaan millaista on olla lehtikuvaaja, kun pääsin työharjoitteluun Lapin Kansa-sanomalehteen. Olin hommissa 5vk, ja täytyy sanoa että jo siinä ajassa ehdin tykästyä hommaan aika paljon. toki työ on hektistä, mukaan pääseminen vei aikaa ja välillä tuli jänniä tilanteita, huonoja päiviä ja 'pakko saada hyvä kuva'-stressiä, mutta sen kaiken sitten ihan kevyesti korvasi se onnentunne kun näki oman onnistuneen kuvan lehden sivulla, kerran jopa etusivulla.
Muutama viikko sitten pääsin pitkästä aikaa lehtikuvauksen makuun, kun työharjoittelussa pyydettiin mua ottamaan pari henkilökuvaa taidetoimikunnan monikulttuurisuusleiriin liittyvään juttuun. Kuvaaminen jännitti jälleen, mutta hymy oli aika leveä kun kuva sitten viimein seisoi Turun Sanomien sivulla, ja vielä juuri mun syntymäpäivänä.Vaikka kuva ei sinänsä ollut mitenkään erikoisen iso tai erikoinen, niin lehtikuvaus tuo aika hassun tunteiden kirjon esiin.



3.6.2012

Viherpeukalo

Tässä ovat tämän kevään kolme pientä ylpeyttäni: minttu, persilja ja tomaatti. Olen aina ajatellut, että näissä hommissa mulla on se viherpeukalo ihan keskellä kämmentä, sen verran monta kasvia on kuollut mun käsiin. nyt päätin vihdoin poistaa tämän luulon, otin mun kolme muumimukia hyötykäyttöön ja istutin äidin ohjeiden mukaan helpoimmasta päästä olevia kasveja kasvamaan.
no tuo tomaatti on vähän poikkeus.. mutta siihen liittyykin erityinen tarina, jonka tiivistän nyt niin että löysin vajaan pussin tomaatin siemeniä vuodelta -98 meidän vaarin jäljiltä, ja ajattelin antaa niille vielä mahdollisuuden. Siellä ne nyt sitten kasvavat tyytyväisenä muiden kanssa.
Pieniähän kaikki vielä ovat, mutta aion jatkaa ahkeraa kastelua ja niille juttelua.




ps. viikonloppu hujahti Tampereella rakkaan ystävän seurassa vesisateessa Ylex Popissa, hauskoilla ysäri-ylex jatkoilla ja taas vesisateessa Oopperan baletin kesäkiertuenäytöksessä. onnentunteita ja elämää täynnä siis koko viikonloppu.
Nyt sukella tällaiseen seuraan ja yritän rauhoittaa mahassa kuplivaa jännitystä.