30.8.2012

nooraanniina



Vihdoin yksi ikuisuusprojekti on taas hoidettu, kun sain tämän kuvasivun päivitettyä. En pidä kuvat.fi:n ulkoasusta enää erityisemmin ja se on ihan täynnä mainoksia, mutta tällä hetkellä mun käyntikortti vielä vie sinne joten päätin päivittää sen ajan tasalle.
Nyt se on kasassa, ja voin alkaa keskittymään kauan suunnittelemaani omaan kunnon sivustoon.
Saa nähdä mitä siitä syntyy !

Mutta toistaiseksi, uusitulle kuvasivustolle pääsee aikalailla suoraan TÄSTÄ

kuullaan taas pian, nyt on riennettävä treeneihin!

24.8.2012

Vuosien kunniaksi





Viime viikonloppuna järjestin pienen yllärin. Eräs tässä kodissa asuva merimies täytti jo kesällä tärkeitä vuosia, ja silloin synttärit vierähtivät Islannissa kauniissa saarimaisemissa ja illan kala-/viini-/pizza-aterian ääressä.
Nyt löytyi vihdoin aikaa ja tilaisuus järjestää jotain lisää (toki matka Islantiin nyt on jo jotain..kuten se minullekin oli kuulemma nimpparimatka). Ja voikohan näistä kuvista jo arvata....että ylläri oli sushia! Ihan minun omaa kädenjälkeä. Jännitin aika kovasti mitä tästä kaikesta tulee, mutta hyvinhän se meni.jes.
Ja ilme oli aika yllättynyt kun merimies saapui kotiin.
Lahja oli kirja jonka hiukan odotinkin innostavan myös saajaansa. Ihan huippu kirja, suosittelen lämpimästi - melkeimpä kuumasti !
Ja lahjapaketti, voilá.

22.8.2012

On the road


Toiseksi viimeinen työviikko on jo pyörähtänyt käyntiin! Huh miten aika meneekään nopeasti. Työt on olleet (suurimmaksi osaksi) niin hauskoja että ne vie mennessään!

Pohdiskelin tässä, että mun täytynee ryhdistäytyä ja alkaa kaivamaan myös lisää graafista asiaa tänne blogin puolelle. Sitähän mun elämä taitaa tällä hetkellä olla paljon enemmän kuin valokuvausta.

Tässäpä siis aloituksena Performanssi on the Road-tapahtuman juliste ylhäällä ja alhaalla kollaasina flyerin molemmat puolet, bussin kylkeen tuleva tarra ja Facebookin profiilikuvana toimiva logo.
Ei siis muuta kuin kaikki ilmoittautumaan mukaan Performanssibussin kyytiin, hop !


20.8.2012

High hiking

 








Elämäni ensimmäinen oikea vaellus suoritettiin aika uskomattomissa maisemissa. Meillä oli oikeastaan reissun pääohjelmana 5pv vaellus vuorille, etelästä kohti maan sisäosia kahden jäätikön välistä. Näiden viiden päivän aikana päästiin näkemään mm. mahtavia vesiputouksia, vuoristoja, laajoja tasankoja ja myös se tulivuori joka purkautui pari vuotta sitten! Reitti kulki itseasiassa suoraan sen juurelta, ja sen kyljestä pystyi käsin tuntemaan miten vuori hohkasi edelleen lämpöä. Myös laavan alle jäänyt vaelluspolku oli melko vasta tehty uusiksi, nyt vain laavan päälle. Melko jännä ensimmäisen päivän iltareitti siis :)
Toki matkalla tuli vastaan myös niitä kuumia lähteitä. Reitin päätteeksi päästiin vielä pulahtamaankin yhteen lähteeseen viimeisessä leiripaikassa. Jos siellä sai nauttia kuumasta vedestä, niin kylmää vettä myös oli tarjolla matkan varrella.. Kun kulkee kahden jäätikön välistä, on melko loogista että matkalla on myös jokia, ja aika @+"&##:n kylmiä sellaisia suoraan jäätiköltä. Osan joista pääsi ylittämään kiviä pitkin, muutamaan oli rakennettu silta, mutta yhteensä viisi jokea vaati läpi kahlaamisen. Ei muuta siis kun lahkeet ylös, varvassandaalit jalkaan, rinkan remmit irti (että kaatuessa sen saa nopeasti pois selästä), kädestä tai sauvasta kiinni ja sukellus jäätävään ja kovaan virtaan.
Säätkin tarjosi meille oikein mukavan kirjon Islannin vaihtoehdoista, oli aurinkoa ja jopa vähän lämpöä, mutta myös kunnon rankkasateita ja älytöntä tuulta.
Yöpyminen tapahtui mukaan pakatussa teltassa. Noin päivän kävelymatkojen välein reitillä oli retkeilymajoja ja niiden lähiympäristössä telttapaikkoja. Itse majat olivat melkein poikkeuksetta aina täynnä, ja sitäpaitsi ihan sairaan kalliita, eli teltta oli lopulta meidän jokaöinen majoitus. Täytyy sanoa että sen pystytykseen harjaantui aika äkkiä kun sitä kiskottiin pystyyn säässä kuin säässä, ja yllättävän äkkiä sinne myös kotiutui. Viimeiset kolme yötä Reykjavikissa hostellissa oli ihan outoja 12 telttayön jälkeen..haha.
Koko reissu oli jotain niiiiiin uskomatonta ja unohtumatonta etten olisi koskaan osannut odottaa mitään tällaista. Tarinoita ja sattumuksia matkan varrelta riittäisi vaikka kuinka, mutta tämä alkaa olla jo niin pitkä romaani että hillitsen itseni.
Suosittelen tätä vaellusreittiä kyllä IHAN ÄLYTTÖMÄN LÄMPIMÄSTI, ja vaikka tuo reitti olikin aika hullu korkeusvaihteluiltaan (0-1000m), pituudeltaan (85km) ja vaarallisuudeltaan (aika hulluja läheltä-piti-tilanteita) niin voin nyt olla elävä esimerkki siitä että jopa ensikertalainen siitä kuitenkin selviää! jee!

Noniiiin, jokohan tämä alkaisi olla viimeinen Islanti-postaus...
Luulen että tuskin on, mutta jospa tämän postauksen jälkeen kuitenkin hetkeksi kääntäisin katseeni muihin asioihin. Vaihtelu on ihan hyväksi, yes?

14.8.2012

The animal kingdom





Teema seuraavalle Islannin-kuvalastille? No eläimet! Jee!
Näitäkin siellä meidän ihanassa lomakohdemaassa riitti. Ihmisiähän Islannissa ei ihan ruuhkaksi asti olekkaan, mukava siis että eläimiä sentään.
...No ensimmäisen kuvan eläin ei ollut ihan hirveän elävä, mutta eikös ole aika hieno kuitenkin? Kaikenlaista voi tulla vastaan kun lähtee vaellukselle erämaahan.

Islanninhevosia oli luonnollisesti ihan tosi paljon joka paikassa. Ratsastamassa ei käyty kertaakaan, mutta päästiin sentään silittelemään näitä paria yksilöä Heymaeyn saarella. ne oli aika söppäniä :)

Lampaita oli kyllä ylivoimaisesti eniten! Niitä oli kaikki niityt täynnä, oli lähellä sitten ihmisasutusta tai ei.

Ja viimeisimpänä suuri turistienhoukutinlintu, lunni. Näitä pääsi ohjatusti bongailemaan _ihan_
joka paikassa. Tosin me kyllä löydettiin nämä ihan itsekin, siellä niitä napotti kallion reunoilla. Näitä tarjottiin ruuaksikin jossain, vaikka juuri oltiin luettu oppaasta että tämä on rauhoitettu laji kun näitä on syöty niin paljon..hmm.

ps. valaita ei kyllä nyt nähty.. jäi eläintarhakokemus vähän vajaaksi. Eli: ensi kerralla on suuntana myös Whale watching!

11.8.2012

Isolated yet cutting edge




Seuraava pala Islantia.
Meidän reissu alkoi Islannin eteläpuolella sijaitsevan Vestmannaeyjar-saariryhmän isoimmalta ja ainoalta asutetulta saarelta, Heimaeysta. 3 päivää mukavaa löhöilyä, mutta toisaalta myös pientä aloittelua ja lämmittelyä edessä olevaan 5 päivän vaellukseen; käytiin kiipeilemässä saarella olevien kukkuloiden huipuille ja myös toiselle saaren kahdesta tulivuoresta.Viimeisenä päivänä käytiin vielä kävelemässä saaren eteläkärkeen, sitten olikin saari aikalailla nähty. Noin muuten meidän aika kului mukavasti isoja suklaakuorrutepehmisjäätelöitä syöden ja telttakeppejä suoristellen (kun 20m/s tuuli niitä vähän taivutteli).

7.8.2012

Crazy in colors




Islanti oli ihan täydellinen maa myös väriensä puolesta..koska niitä oli niin paljon !
Rakastan värejä, ja ne on yllättävän tärkeässä osassa mun valokuvaamisessa. Vaikka kuvaamisen tarkoitus olisi keskittyä ihan vain maisemaan tai esimerkiksi johonkin tapahtumaan, niin yllättävän paljon keskitynkin jonkun vääränvärisiin vaatteisiin tai luonnon hyviin väriyhdistelmiin. Islannissa värien etsiminen ja niihin keskittyminen oli kivaa. Jo luonnon omat värit olivat ihan uskomattomia, ja sen lisäksi ihmisetkin osasi talojensa väreillä, seinämaalauksilla ja muulla tuoda lisää väriä elämään. I like.




Nyt on aika lähteä uniin taas. yllättävän paljon vie energiaa tämä töissä käyminen, eli toisin sanoen 8h koneen ääressä istumista..

3.8.2012

Hyvin harvoin onni on täydellistä


Islanti oli ihan kaikkea sitä mitä odotinkin; täydellinen irtiotto, pakopaikka, raskas reissu, täydellisiä maisemia, tärkeintä seuraa, ajatuksia, uusia kokemuksia.
Tästä kaikesta kerron vielä paljon lisää.