26.9.2012

WHAT'S NEW ?


No ensinnäkin, meidän seinälle muutti maailma. Ja se heti jo alkoikin herätellä suuria suunnitelmia lähitulevaisuudelle. Vielä puuttuu nappulat joilla voidaan merkitä meidän hitaasti kasvavaa maailmanvalloitusta. Toistaiseksi valloitettu tosin vasta Ruotsi, Viro ja Islanti..


Sitten toiseksi tällainen juttu,

että meidän ulko-ovi vaihtoi väriä. Tai siis me vaihdettiin sille. Miten söpö ja alakerran sini-puna-valko-sisustukseen sopiva siitä tulikaan!

Noin muuten tännepäin maailmaa kuuluu kiireistä syksyn aloitusta.
Viikko sitten valmistuin koulusta mun ensimmäiseen ammattiin (!), ja tähän saavutukseen vaadittiin ahkeraa ja välillä aika tuskaista näyttötyö-portfolion kokoamista. Onneksi työharjoittelun tuloksena mun työnäytepaketti oli aika kasassa jo, jäljellä oli siis viimeisten töiden tekeminen ja iso kirjoitusurakka. Lopulta portfolio oli kasassa ja sain raahata sen bussilla (kuka keksii ottaa A2-kokoisen kansion töilleen?) koululle näyttöhaastatteluun. sieltä ulos kävellessä hymy oli herkässä, kun näyttö oli kerralla läpi ja vielä suurten kiitosten kanssa. Tuli olo että kerrankin onnistun jossain!

Nyt se olo on tosin jo hiipunut..mitä sitten pitää tehdä kun on valmistunut, ja kuinka monta miljoonaa työhakemusta voi töihin pääseminen oikein vaatia? Jos jollain on infoa tästä niin kuuntelen mielellään.

Noh, freelancerkeikkaa onneksi on kertynyt siinä määrin että on ollut pakko alkaa ihan tosissaan selvitellä sellaisia asioita kuin laskutus, hinnoittelu, sivutuloverokortti ja alv graafisella alalla. jos jollain on tähänkin infoa niin kuuntelen jälleen.

Näin siis kuluu mun syksy, lisäyksenä aina parit balettitreenit per viikko.
Ja viikonloppuna sujahdetaan Ouluun rapujen ja ystävien ääreen.



1 kommentti:

Riina kirjoitti...

jeeeeejjooooo ouluuun! :)))